|
Tervetuloa
herkulliseen Kado Sushin maailmaan!
Kadon
aakkoset hyvän sushin salaisuuksiin:
Kaikki
herkullinen ei ole epäterveellistä. Japanilaisella keittiöllä
on tunnetusti kevyen ja terveellisen keittiön maine. Sushissa
terveellisyyteen yhdistyy herkullisuus ja esteettisyys.
Sushiannoksen ulkonäkö on yhtä tärkeää kuin
annoksen maku.
Ainesosien
merkitys japanilaisessa ruoassa on suuri. Kaiken
perustana on tuoreet raaka-aineet, jotka meillä ovat erinomaisen
ensiluokkaisia. Parhaista ainesosista syntyy paras maku: makeaa,
suolaista, kirpeää, hapanta, suussa sulavaa kaiken pitää
olla erilaista,
mutta silti harmoniassa keskenään!
Dilemmaksi
saattaa muodostua valinnan vaikeus meillä on tarjolla
monipuolisesti eri makuun sopivia annoksia, joista jokainen löytää
oman suosikkinsa. Meiltä voit myös tilata mukaasi annoksia ja
herkutella joko
yksin tai isommalla porukalla.
Ohjeista
tärkein japanilaisen ruoan suhteen on kuitenkin hyvin
yksinkertainen. Viime kädessä ruoanlaiton ja syömisen pitää
olla
hauskaa ja tuottaa nauttijalleen iloa. Kado Sushissa ruokailet aina
tätä ohjettanoudattaen.
|